keskiviikko, 7. heinäkuu 2010

Aikidoa

Varoituksen sanana: seuraa puhtaasti aikidoaiheinen kirjoitus. Bielefeldissä olisi useakin aikidoseura tarjolla, mutta ajan- ja rahanpuutteen vuoksi olen tyytynyt yliopiston omiin ryhmiin. Yliopisto tarjoaa aikidoa kahdesti viikkoon: keskiviikkoisin ja torstaisin. Perjantaisin olemme lisäksi parin kaverin kanssa treenanneet yksityisesti koulun ulkopuolella.


Keskiviikkoisin ja torstaisin treeneillä on myös eri opettajat ja niissä käy muutamaa lukuunottamatta myös aika lailla eri porukkaa. Keskiviikon treenit on ammattikorkeakoulun urheiluhallilla. Siellä en ole päässyt ihan niin usein käymään kuin torstain treeneissä yliopistolla. Siellä on aina alussa ollut bokkentekniikkaa ja sen jälkeen normaalitekniikkaa aika sekalaisista hyökkäysmuodoista. Keskiviikon treeneissä käy aika paljon pidempään treenanneitakin, kun taas torstain treenit on puhtaasti aloittelijoille suunnattu, ja tekniikka enimmäkseen sen mukaistakin. Tostain tunnilla olen päätynyt sitten pari kertaa opettamaankin. Molemmissa paikoissa harjoitteluaikaa on varattu tunti ja kolme varttia, ja molemmissa paikoissa pitää sekä kasata että purkaa tatamit eli itse treenit kestää suunnilleen sen puolitoista tuntia mitä kotonakin.

Perjantaisin ollaan sitten käyty torstain opettajan ja parin muun kaverin kanssa treenaamassa yksityistatamilla. Eli yhdellä pariskunnalla on maatilansa yläkerrassa oma tatami, jossa treenaillaan. Paikka on parinkymmenen kilometrin päässä Bielefeldistä, mutta sinne pääsee hyvin joko kimppakyydillä yliopistolta tai sitten bussilla lähikylään, josta on sitten autolla haettu. Perjantain porukka on aina melko pieni, mutta siellä porukka on myös hiukan edistyneempää, ja välillä sielläkin tehdään asetekniikkaa.


Saksassa toimii useampi eri aikidoliitto, en tiedä montako. Täkäläiset kuuluvat liittoon nimeltä der Aikikai Deutschland, jonka pääopettaja on Katsuaki Asai 8. dan. Asai on kuulemma kertaalleen käynyt Suomessakin, Kuopiossa, joskus 80-luvulla ja muisti lähinnä sen kamalan betonibunkkerin, jossa Kuopiossa treenataan. Asain tyyli on ihan mukavan oloista, melko suoraviivaista Endoon verrattuna. Kertaalleen olen Asain leirillä täällä käynyt sitä ihmettelemässä. Asetekniikat kuuluvat myös automaattisesti asiaan ja lyhyen tutustumisen perusteella myös tukevat vartalotekniikkaa tosi hyvin. Saksassa on myös muuten paljon vanhempia treenaajia kuin meillä Suomessa. Asain leirillä oli pari yli kahdeksankymppistäkin.


Saksalaiset ovat saksalaisen järjestelmällisesti numeroineet hyökkäysmuodot. Aihanmi katatedori on ensimmäinen muoto, gyakuhanmi toinen jne. Ja iriminage on tässä tyylisuunnassa tärkeä tekniikka. Sitä kysytään ensimmäisenä kaikissa vyökokeissa, ja mitä pidemmälle mennään, sitä useammasta hyökkäysmuodosta se pitää osata, ja myös sitä useampi variaatio siitä pitää osata. Ushirowaza kuuluu täällä vasta ensimmäiseen daniin, ja siihen tulee sitten ensimmäistä kertaa myös puukkotekniikat. Ja hakamaa saa käyttää vain jos on jo musta vyö.


Asain leirillä onnistuin näkemään myös yhden kyu-vyökokeen. Koetta teki eri vöitä suorittavia ihmisiä yhtä aikaa. Jokaisella suorittajalla oli oma valvoja (mustavöisiä, mutten tiedä, monennenko danin), joka katsoi vain sen yhden tekijän suoritusta ja kirjoitteli siitä muistiinpanoja. Lisäksi Asai itse ja muutama muu vanhempi treenaaja valvoi koetta yleisesti. Jokaisella suoritettavalla vyöarvolla oli myös yksi ”päävalvoja”, joka aina huuteli, mitä tekniikoita piti tehdä. Koe oli leirin viimeisten treenien yhteydessä, eli me muut toimimme sitten yleisönä kokeelle. Kokeen jälkeen kaikki valvojat kokoontuivat piiriin ja kävivät läpi kaikki suoritukset yksitellen, eli odottelua oli ainakin puoli tuntia. Asai sitten kommentoi valvojien ja koetta suorittavien suoritusta. Pari kertaa joku joutui eteen näyttämään tekniikkaa uudelleen, mikä ainakin minusta olisi kauheaa, kun tuijottelijoita oli aika paljon. Asai sitten kommentoi tekniikkaa valvojille kysymällä, ettekö nää, mikä tässä tekniikassa on pielessä. Toisin päin se kyllä toimi myös, eli Asai ripitti valvojia turhan yksityiskohdan merkitsemisestä virheeksi. Toisaalta on mukava, että Asai näkee niin paljon vaivaa aikidon ja sen opetuksen laadun tarkkailemiseen.

tiistai, 6. heinäkuu 2010

Ja ruokaa muualta

Lähimpään ruokakauppaan Nettoon on vajaan kilometrin matka. Hiukan kauempaa löytyy Real, joka onkin sitten jo kohtalaisen iso supermarketti. Valikoimakin on sitten sen mukainen. Isoin ero suomalaisen ja saksalaisen ruokakaupan välillä on varmasti alkoholin myynti. Täällä kaupassa saa myydä kaikkea mahdollista, ja alkoholiosastot onkin melko isoja. Selkeästi halvempaakin alkoholi täällä on. Ja tietysti makkaravalikoima on myös huomattavasti suurempi. Suomea paremmin on tarjolla myös erilaisia luomutuotteita niin kasvis kuin lihapuoleltakin. Yleisesti ottaen ruoka on täällä halvempaa kuin Suomessa, vaikkei ihan kaikki tuotteet olekaan. Esim. maitotuotteet on selkeästi halvempia, kun taas kasvikset vain hiukan.


Maitotuotteiden tarjonnan puolella täällä menee heikommin. Rasvatonta maitoa en ole aikoihin missään kaupassa nähnyt, viiliä ei tunneta, tavallinen leivän päälle laitettava juusto on lähes aina valmiiksi viipaloitu ja valikoima niissäkin on vähän heikompi. Vastapainoksi jugurttipuolelta onnistuin sitten bongaamaan erikoisuuksia, kuten suklaa-, maissi- ja popcornjugurtin. Tosin kaksi jälkimmäistä eivät kuulemma ole mitään saksalaisia perinnemakuja, vaan joku uusi kokeilu täälläkin. Ja viilin tilallekin löytyy Kefiriä (en tiedä, mitä on suomeksi, hiukan happaman makuinen löysä jugurtti), ja Buttermichiä (kirnupiimää), josta löytyy sitten vaikka minkälaisia makuvaihtoehtoja. Jätskitarjonta kaupoissa on myös Suomea heikompaa. Ja laktoosittomia vaihtoehtoja kaikista maitotuotteista on täällä vähän.


Leipävalikoima täällä on ihan kiitettävä, vaikka ruisleivässä yleensä on kolmekymmentä prosenttia ruisjauhoja. Sen sijaan sämpylöitä riittää, ja niihin on monesti leivottu jos jonkinlaista siementä sisään. Rusinasämpylöitäkin löytyy, mutta ne maistuvat melkein enemmän pullalta kuin leivältä. Saksasta löytyy lähes joka kadunkulmasta pieni leipomo, josta voi leivosten ja tavallisen leivän lisäksi ostaa täytettyjä sämpylöitä mukaansa. Ja niitä menee myös aika hyvin kaupaksi. En muuten ole montaa niin pientä juna-asemaakaan löytänyt, ettei siellä leipomoa olisi. Bielefeldin juna-asemallakin niitä on kaksi.


Paitsi leipomoita löytyy katujen varsilta myös perinteisiä roskaruokaloita, jos nälkä pääsee yllättämään. Niissäkin hintataso on kotimaista halvempi, ja tarjontakin hiukan monipuolisempi. Hassu yksityiskohta on, että esim ranskalaisten ketsupista täytyy erikseen maksaa. Tosin samaan hintaan voi sitten vaihtoehtoisesti valita vaikka majoneesin, jos ei ketsupista tykkää. Halvimmillaan olen nähnyt pikaruokaa alkaen euron pitsapala tai makkara. Toki oikeita ravintoloitakin on ainakin Jyväskylää monipuolisemmin tarjolla. Kaverin käydessä täällä tuli testattua mm. kreikkalainen ravintola ja sushipaikka. Molemmat olivat kyllä hyviä. Ja tietysti Saksasta löytyy makkarakojuja, joissa on yleensä ainakin paria erilaista laatua tarjolla. Pelkkää makkaraa ei sitten aina saakaan, vaan grillimakkaroita tarjotaan sämpylällä, ranskalaisilla tai perunasalaatilla. Normaali vaihtoehto on yleensä makkara sämpylällä. Paitsi että se toimii hyvänä ottimena kuumalle makkaralle, niin yhdistääpä se kaksi yleisintä myyntituotettakin.

perjantai, 2. heinäkuu 2010

Yliopistoruokaa

Yliopistoruokailu on täällä melko erilaista kuin meillä. Opiskelijaruokala täältäkin löytyy ja hinnat on hiukan halvemmat kuin Suomessa: 1,60-2,40 €. Täällä pitää aluksi hommata kortti, jolla maksetaan sitten ruokalassa. Raha ei edes käy joka paikkaan. Korttiin pystyy sitten lataamaan rahaa haluamansa määrän kerrallaan joko automaatista tai sitten asiakaspalveluun. Sama kortti toimii sitten myös kopiokoneisiin/tulostimiin ja kahviloihin.


Ruokalassa on joka päivä tarjolla neljä eri ruokavaihtoehtoa ja salaattibuffetti. Yksi ruokalajeista on kasvisvaihtoehto, kahdessa on lihaa tai kalaa ja halvin vaihtoehto on yleensä jotain keittoa tai pataruokaa, ja hiukan yksipuolisempi annos. Omaan yliopistoon poikkeuksena ruoka-annokset ovat valmiita ja tulevat kirjaimellisesti liukuhihnalta, eli siihen ei voi mitenkään vaikuttaa:


Ruokalasta löytyy neljä kolme eri hihnaa, ja halutun viereen pitää mennä jonottamaan. Salaattibuffetissa puolestaan saa valita, mitä haluaa ja miten paljon haluaa, ja hinta tulee sitten painon mukaan. Ruokaan ei kuulu leipää tai juomaa, mutta erikseen niitä saa kyllä ostaa. Lopultakin olen sitten oppinut kuljettamaan vesipulloa mukanani, mutta aika moni täällä näyttää selviävän ilman juomista. Halvallakin täällä saa halutessaan mahansa täyteen, eilistä ruokaa myydään yleensä pienissä kipoissa 20 senttiä kuppi. Tarjolla on yleensä jotain pastaa ja kastiketta, eli ei kovin monipuolista, mutta täyttää sekin, kun pari annosta ottaa. Päivän ruokalista on näkyvillä paitsi paperilla, myös samana päivänä vitriinissä. Tässä yhden päivän tarjonta:


Lähistöllä on myöskin ammattikorkeakoulu, josta löytyy hyvä ruokala. Siellä ruokailu toimii hiukan eri lailla. Pääruokavaihtoehtoja on kaksi, joista toinen on kasvisvaihtoehto. Lisäksi saa mielensä mukaan täyttää kolme kipollista joitain lisukkeita. Joka päivä on esimerkiksi tarjolla erilaisia pottu- ja pastavaihtoehtoja, soppaa, salaatteja, hedelmiä ja jotain jälkkäriä. Jälkkärin paino on nykyään rajoitettu, joskus myös lisukkeita saa vain tietyn kappalemäärän, mutta paljon enemmän vaihtoehtoja sieltä silti saa. Ja annos on myös reippaasti yliopistoruokalan versiota isompi, joten mahansa saa kyllä täyteen. Tässäpä kuvassa yhden päivän ateria:

Ruokaa saa tietysti ravintoloistakin ja pitseriasta. Pienempään nälkään kahviloista voi ostaa täytettyjä sämpylöitä. Kahvia saa ekologisesti mukeista, joista pitää sitten maksaa erikseen 25 sentin pantti. Kahvimuki pitää sitten palauttaa omaan palautusautomaattinsa pullonpalautuksen viereen, ja kuittia vastaa saa sitten rahansa takaisin. Hassu systeemi.

lauantai, 19. kesäkuu 2010

Kämpästä

Lienee korkea aika esitellä kämppää. Asun vuokralla yksityisellä, mutta asunnossamme on lähinnä vaihtareita, eli opiskelijakämpästä menee. Asunto on pienen kerrostalon ylimmässä, eli neljännessä, kerroksessa. Saksalaiset kun eivät ikinä laske katutasoa mukaan. Asunto on noin kolmen kilometrin päässä keskustasta, ja yliopistolle matkaa tulee noin kuusi kilometriä. Suhteellisen läheltä kulkee kaksi kaupunkijunaa. Kumpikin kulkee arkisin normaaliin työaikaan kymmenen minuutin välein ja loppuillasta puolille öin hiukan harvemmin. Ihan hyvin pääsee siis liikkumaan, vaikkei pyöräillä jaksaisikaan. Tässäpä meidän asunto ulkoa päin:


Asunnossa on huoneet kahdeksalle, mutta yksi niistä on tällä hetkellä tyhjänä. Minun lisäkseni tässä asuu kaksi muuta suomalaista tyttöä. Toinen on germanistiikan ja toinen anglistiikan lukija ja Jyväskylästä hekin. Lisäksi täällä asuu puolalainen poika, joka lukee lakia ja puolalainen tyttö, jonka opiskelualaa en muista. Lisäksi kämpässä asuu saksalainen pariskunta, josta molemmat käyvät jo töissä, mutten tiedä tarkemmin, mitä tekevät. Jokaisella on oma huone, joka on opiskelijakämpäksi ihan mukavan kokoinen 12 m². Ainakin oma huoneeni oli valmiiksi kalustettu. Huoneeseen kuului sänky, petivaatteet, työpöytä, tuoli, jakkara, kirjahylly ja vaatekaappi. Ihan riittävästi tälle ajalle. Seinät ovat steriilin valkoiset ja kokolattiamatto kauniin harmaa. Ikkunaverhot ovat sitten vastapainoksi iloisen keltaiset. Huone on kuitenkin siisti ja hyvinkin viihtyisä. Ikkunasta näkyy kaupungin kattojen yli ja Sparrenburgin linnakin. Jokaisesta huoneesta löytyy myös nettiyhteys, joka kuuluu vuokraan. Opiskelijavuokrien hinnat on täällä samaa luokaa kuin Suomessakin.


Kämpässä on kolme vessaa, joista kahdessa on suihku ja se on riittänyt ihan hyvin. Keittiö ei sijaan ole kovin iso seitsemän ihmisen käyttöön. Kaikki eivät sinne yhtaikaa edes mahtuisi istumaan. Samoin hyllytila niin jääkaapista, pakastimesta kuin kuivakaapistakin on kortilla. Hella toimii muuten ihan kiitettävästi, mutta säätönappuloista on kaikki merkinnät kuluneet pois. Koskaan ei siis ole ihan varma, miten lämpimällä se levy tai uuni onkaan. Uunista on löytynyt myös omituinen säätö, joka tuntuu lähinnä tuulettavan uunia. Onnistuin semmoisenkin hoksaamaan, kun pakastekalat olivat puolen tunnin odottelun jälkeen jäisiä, vaikka kuvittelin lämmön kohtalaisen korkeaksi säätäneeni. Sen sijaan pitää kehua, että astianpesukone löytyy. Sellaisen minäkin haluan, kunhan olen iso ja rikas. Mitenkähän sitä taas sopeutuu käsintiskaamiseen, kun kotiin palaa. Kaikki astiat ja ruoanlaittovälineet kuului tähän kämppään myös. Se on ihan kätevää.


Keittiöstä löytyy myös omituinen saksalainen kierrätyssysteemi. Esimerkiksi biojäteastia on, mutta sinne ei saa laittaa mitään keitettyä ruokaa, vaan ainoastaan esim. perunankuoria ym raakojen vihannesten jätteitä. Kananmunankuoret kelpaavat myös, sekä tee ja kahvinporot. Pahvit ja paperit kerätään yhteen astiaan, lasipulloista kerätään värilliset ja kirkkaat erikseen, mutta kämpästä sille ei löydy astiaa, vaan jokainen saa raahata omansa esim. kaupalle kierrätettäväksi. Omituisin kierrätysastia on 'Gelber Sack', kirjaimellisestikin keltainen säkki, johon kerätään kierrätettävä muovi- ja metallijäte. Tiedä sitten, kuka ne loppupäässä taas erottelee. Tätä kierrätystä kaupunki tukee jakamalla ilmaiseksi säkkejä 'neue Rathaus':lla, eli jossain kaupunginvirastossa. En oikein ole varma, mitä suomalaista virastoa se vastaisi. Loput sekalaiset jätteet kerätään sitten nimensäkin mukaisesti 'Restmüll':iin. Täällä muuten näkee yliopistolla ja juna-asemillakin toisinaan kolmen astian roskiksia, joissa yleensä on paperi-, keltainen säkki- ja muu jäte -osiot.


Alakerrasta löytyy pesukone. Se ei ole ihan koko aikaa toiminut, vaan piti välillä pyykkejä päivänkin panttivankina suostumatta avaamaan luukkua, mutta nyt se on taas hyvin toiminut. Mitään varauslistoja ei koneelle ole, mutta toistaiseksi sieltä on saanut tarpeeksi usein vuoroja, että on saanut kaikki pyykit pestyä. Mitään siivousvuoroja meillä ei ole käytössä, ei myöskään mitään varsinaista sopimusta yhteisistä ostoksista kuten pesuaineista, joten epäilen, ettei ne ihan tasan aina mene. Toistaiseksi käsittääkseni on kaikki kuitenkin osallistuneet jossain määrin, ettei ihan ole työt yhden ihmisen niskaan kaatuneet. Kaikkiaan olen tosi tyytyväinen kämppään. Kämppikset ovat mukavia, ja kämpän sijaintikin loppujen lopuksi hyvä.

torstai, 27. toukokuu 2010

Yliopistosta

Lienee aika esitellä yliopistoakin. Tämä on perustettu 60- ja 70-lukujen taitteessa, ja kieltämättä rakennus edustaa aikakautta aika hyvin. Eli tämä on iso harmaa betonikolossi ja näyttää enemmän tehtaalta kuin koululta. Yliopisto on myös opiskelijamäärältään omaani isompi ja täällä opiskelee noin 17500 ihmistä. Kätevä paikka tämä kuitenkin on: kaikki löytyy samasta rakennuksesta – niin oppilaat kuin opetustilatkin. Tämä on myös järjestelty saksalaisen tehokkaasti. Yliopiston poikki kulkee halli, johon on laitettu kaikki yleishyödyllinen ja molemmilta seinustoilta pääsee sivuosiin tai lisäsiipiin. Kaikille lisäosioille on annettu kirjain aakkosjärjestyksessä, ja huoneet on nimetty osion, kerroksen ja vielä oman numeron mukaan, joten kaivatut tilat löytyvät suhteellisen helposti. Tässä kuva yliopistosta, ei mahtunut kokonaan kuvaan:


Ja kuten kaikilta itseään kunnioittavilta yliopistoilta, täältä löytyy opiskelijaruokalan ja usean pienen kahvilan lisäksi muun muassa ravintola (anniskeluoikeuksineen), pitseria, kirjakauppa, paperikauppa, posti, luomuleipomo, ruokakauppa, työvoimatoimisto ja oma uimahalli. Kieltämättä ei ole kaikkea tullut vielä kokeiltua. Ja yliopiston kirjasto pitää kehua. Se on yhden kokonaisen kerroksen kokoinen ja puolet siitä aukikin yli puolenyön. Minulla ei oikein ole hyvää kuvaa yliopiston sisätiloista, mutta tässä alkuun kuva koulun hallista, lukukauden aloittajaisbileistä:

 


Luennot yliopistolla ovat pitkälti samanlaisia kuin Suomessakin. Kursseihin kuuluvat työt ja niistä saatavat opintopisteet sen sijaan vaihtelevat. Esimerkiksi yhdellä opetusaiheisella kurssilla saa kaksi opintopistettä, jos käy luennoilla ja kirjoittaa seitsemästä luennosta sivun mittaisen tiivistelmän, kolme opintopistettä, jos sen lisäksi kommentoi neljää jonkun toisen tiivistelmää ja neljään opintopisteeseen pitääkin sitten tehdä jo pieni esitelmä. Yleensä aktiivisesta osallistumisesta, eli noista pienimmistä suorituksista ei saa arvosanaa, vaan ne merkitään vain hyväksytysti suoritetuiksi.


Fysiikan kurssit toimivat ainakin minun kohdallani siten, että luentoja kuuntelemalla saa kolme opintopistettä, laskuharjoituksiin osallistumalla kolme pistettä lisää, ja jos vielä kokeeseen menee, saa vielä kolme opintopistettä. Minun fysiikan kursseissani tentit ovat suullisia ja se on kuulemma normaali käytäntö täällä päin. Seminaarimuotoisilla kursseilla, joissa on vähemmän osallistujia, suoritus tulee yleensä pitämällä itsekin esitelmä. Esitelmän pituus sitten vaihtelee kurssista riippuen vartista puoleentoista tuntiin. Täällä on vähän outo, mutta ihan hauska tapa koputtaa pulpettiin luennon päättyessä. Samalla koputtamisella korvataan myös aplodit esitelmien jälkeen.